Category Archives: Liikunta

Voiko laukunkantaja olla sankari?

Ennen vanhaan, silloin kun televisiota ei ollut, saati nettiä tai somea, urheilemiseen ei ollut tavallisilla työtätekevillä ihmisillä juuri aikaa tai jaksamista, mutta urheilukisat kuunneltiin sentään hartaasti putkiradiosta. Urheileminen kuului urheilijoille, tavalliset ihmiset liikkuivat yllin kyllin joka arkipäivä työtä tehdessään. Vanhan kansan ihmiset, sellaiset kuten isosisäni isä, olisivat varmasti kummastelleet nykyajan äärimmäisyyksiin meneviä urheilulajeja, kuten basehyppyjä tai temppuilua rullalautojen, lumilautojen, saatikka lainelautojen kanssa. Häntä ei olisi niinkään hämmästyttänyt näitä lajeja harrastavien taidokkuus, vapaa syöksylasku vuorta alas, aallon harjalla tasapainoilu tai liukuminen ostoskeskuksen porraskaidetta pitkin pienellä laudanpalalla. Toinen hyppii motocross-pyörällä suurista hyppyreistä ja vielä omat suunnittelemat motocross tarrasarjat ovat teipattu pyörään. Hän olisi ihmetellyt, miksi joku lähtee merelle tuomatta sieltä kalaa mukanaan, toinen ostoskeskukseen käymättä kaupassa ja se kolmas joka lähti vuorelle…näihin vuorille menijöihin hän törmäsikin sodanjälkeisessä Suomessa. Hänen kotikonnuilleen Lapin maisemiin alkoi virrata turisteja vaeltelemaan silloin eksoottiseksi koetussa luonnossa. Turistit kulkivat sitten erään vaaran huipulle ja takaisin. Isosisäni isä ihmetteli, että marjojako ne lähtivät sieltä hakemaan, vaiko metsästämään? Kuultuaan turistien olleen paikalla vain katselemassa miltä huipulla näyttää, hän sanoi ettei itse olisi kyllä lähtenyt, tyhjän takia. Lukemattomat muut kuitenkin suuntasivat askeleensa vaaroille ja tuntureille, niin silloin kun yhä tänä päivänä, ilman muuta tarkoitusta kuin paikalla oleminen. Vaeltaminen, patikointi ja varsinainen vuorikiipeily ovat säilyttäneet suosionsa yhä 2000-luvulla.

Vuorikiipeilijä saavuttanut huipun

Vuorikiipeilyä voisikin kutsua kaikkien extreme-urheilulajien kuningaslajiksi, tässä lajissa kun on mahdollista saavuttaa korkein mahdollinen huippu, niin konkreettisesti kuin symbolisestikin. Tuo huippu on tietysti Mount Everestin huippu Himalajan vuoristossa, joka lienee tuttu valtaosalle suomalaisista koulun maantiedon kirjoista. Tiibetiläisten ”maailmankaikkeuden äidiksi” kutsuma vuori on monille länsimaisille extremeurheilijoille saavuttamaton unelma, mutta aina jotkut heistä uskaltautuvat koettelemaan voimiaan ja kykyjään armottomiin olosuhteisiin. Nykyään edes aiemmin osoitetut kiipeilykyvyt tai urheilijan kuntotaso eivät ole välttämättömiä, sillä vuorelle pääsevät myös ne, joilla on siihen varaa, oppaat kyllä kaitsevat turistilaumat mutkittelevia polkuja pitkin ylös ja alas, sekä kantavat tajuttomat paareilla takaisin perusleireille. Jotkut ”kylmiltään” kokemattomina ja väärissä varusteissa vuorikiipeilemään lähteneet saattavatkin saada viimeisen leposijansa maailman katolta.


Media on ollut kiinnostunut näistä rohkeista uskalikoista, jotka ovat valmiita palelemaan, kärsimään hapenpuutteesta ja nestehukasta, jotta voivat lopulta onnellisena kuvauttaa itsensä kahdeksan tuhatta metriä merenpinnan yllä. Useimmat heistä, ainakin tv-dokumenttien ja Youtube-videoiden perusteella ovat sitä mieltä, että reissu kannatti, vaikka onnellisuus johtuisikin vuoristotaudin suomasta ”pikkutaivaasta”, tai siitä että kamera on päällä ja kaverit seuraavat tilannetta somessa. Ensimmäiset Mount Everestin huipun saavuttaneet vuorikiipeilijät olivat kokeneita kiipeilijöitä, pitkään tuolle huipulle tarpoivat vain ammattikiipeilijät, kuten tunnettu suomalainen Veikka Gustafsson. Kun Himalajan vuoristosta alkoi tulla suosittu turistikohde, turisteille alkoi löytyä oppaita, jotka auttavat heidät huipulle, hyvällä säällä ja onnella temppu jota kutsutaan vuorikiipeilypiireissä ” huiputukseksi”, voi ehkä onnistua vähemmän kokeneeltakin. Oppaat ovat toki kuuluneet vuorikiipeilyyn jo sen alkuajoista lähtien, olihan virallisesti ensimmäiset Mount Everestin huipun vuonna 1953 saavuttaneet henkilöt Sir Edmund Hillary ja šerpa Tenzing Norgay. Hillary arvosti opastaan, jonka kanssa halusi jakaa maineen ja kunnian. Lisäksi Hillary omisti suuren osan elämästään šerpa-kansan auttamiseen Nepalissa, perustamalla Himalaja-rahaston. Muistavatko vuorilla liikkuvat extreme-urheilijaturistit, kuka heidän majoituksensa järjesti, teltan pystyttämiseen osallistui, kuka kantoi heidän rinkkaansa ja makuupussiaan, kun se itselle kävi liian raskaaksi? Kuka noukki kaikki rinteen jyrkänteelle pudotetut roskat ja tyhjät juomatölkit? Samoin voisi toki kysyä basehyppääjältä, tietääkö hän että jotkut ovat joutuneet työskentelemään korkeissa mastoissa ja lennätinpylväissä, kokonaan ilman laskuvarjoa, koska heidän piti tehdä työnsä. Kun lainelautailija surffaaa aalloilla, on jonkun istuttava rantavahdin tornissa ja tarvittaessa juostava veteen pelastamaan surffaajan henki. Sankarillisia extremeurheilijoita esittelevät dokumentit voisivat joskus esitellä šerpan, joka paitsi seurasi sankaria vuorelle, myös kantoi hänen laukkunsa.

Tuulia Ollila